Fastpitch-softball
Softball-kenttäpelaajat vaativat kaikilla tasoilla tarkkuutta syöttöjensä kanssa. Tarkka syöttö saavutetaan erilaisilla tekniikoilla, jotka auttavat syöttäjää säilyttämään tietyn johdonmukaisuuden kehon painossa ja tasapainossa. Syöttö alkaa otteesta ja päättyy seurantaan sen jälkeen, kun pallo on vapautettu syöttäjän kädestä. Tarkka syöttö vaatii taitoa kuudella osa-alueella: ote, asento, windup, askel, vapautus ja follow through.
Täydellinen ote riippuu siitä, mitä syöttöä syöttäjä on heittämässä. Tavallisessa pikapallossa on hyödyllistä pitää palloa tiukasti kiinni sormenpäillä, mutta ei niin, että pallo painuu syvälle kämmeneen. Fastpitch-softballissa on useita erilaisia otteita eri syöttöjä varten. Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa pitää tai heittää syöttöä, vaan kaikki riippuu syöttäjästä. Jotkut otteet ovat yksilöille helpompia käden koon vuoksi, kun taas toiset pitävät tiettyjä otteita vaikeampina. Tämän vuoksi nuoremmat syöttäjät, jotka eivät ole vielä kehittyneet normaaliin käden kokoonsa, aloittavat yksinkertaisemmilla otteilla, kuten pikapallolla. Fastpitch-softballissa käytettävät tärkeimmät syöttötavat ovat seuraavat: fastball, change-up, curveball, dropball ja riseball. Muita syöttöjä ovat sekä drop curve että drop screw ja backdoor curve.
Syöttäjän asento on myös tärkeä syöttämisen aikana. Eri kilpailulajeissa sovelletaan erilaisia asentoa koskevia sääntöjä. Yliopisto-, ammattilais- ja olympiakisoissa syöttäjän on asetettava molemmat jalkansa kumille aloittaessaan syöttämisen. Muissa kilpailuissa edellytetään, että vain yksi jalka on kumin päällä. Syöttäjän jalat asetetaan etäisyydelle, joka ei ole suurempi kuin hartioiden leveys, ja joko toinen jalka tai molemmat jalat ovat kumilla. Syöttäjien yleinen asento on, että heittokäden kanssa samalla puolella oleva jalkapallo (jota kutsutaan myös pivot-jalaksi) on kumin etureunalla ja toisen jalan varpaat ovat hartioiden leveydellä toisistaan ja kohti kumin keski- tai takapuolta.
Alkuasennosta lähdetään liikkeelle keinauttamalla taaksepäin, siirtämällä painoa taaksepäin vauhdin saamiseksi ja siirtämällä painoa sen jälkeen eteenpäin pivot-jalkaterän pallolle. Tämän jälkeen syöttäjä työntää kumin irti kääntöjalalla ja kääntää tätä jalkaa 30-40 asteen kulmassa myötäpäivään, kun vastakkainen jalka siirtyy ulos askeleeseen. Jalan on laskeuduttava ”voimaviivalle”, mikä tarkoittaa, että syöttäjän vartalo on samassa linjassa levyn kanssa siten, että syöttäjän lantio on kohti kolmannen pesän linjaa. Syöttökulmaa voidaan muuttaa eri tavoin askeleen avulla. Jos syöttäjä tähtää levyn ulkokulmaan, syöttäjä kääntyy, astuu vastakkaisella jalalla ja laskeutuu hieman ”voimaviivan” ulkopuolelle; jos syöttäjä tähtää sisäkulmaan, syöttäjä laskeutuu hieman sisäkulmaan. Jos liike on hyvin hienovarainen, lyöjä ei todennäköisesti huomaa kulman muutosta. Useimmissa liigoissa syöttäjän syötön aikana kääntyvän jalan on vedettävä maata pitkin, jotta syöttö olisi laillinen. Jos vetojalka nousee irti maasta, syöttö tuomitaan laittomaksi variksen hyppäämisen vuoksi. Tällöin lyöjä saa yhden pallon ja kaikki pesäpalloilijat etenevät seuraavalle pesälle. Kansainvälisessä pelissä – ja useimmissa miesten liigoissa – syöttäjä saa hypätä kääntöjalalla. Variksen hyppy tässä yhteydessä katsotaan lailliseksi.
Kehitys suoritetaan heittokädellä ja se tapahtuu ennen kuin syöttäjä päästää pallon irti. Koko heiton ajan ylävartalon tulee pysyä pystyssä eikä kumarassa. Syöttäjän heittokäsi alkaa lantiosta. Jotkut syöttäjät siirtävät heittokättä taaksepäin siirtäessään painoaan taaksepäin, mutta se ei ole välttämätöntä tehokkaan heiton kannalta. Heittokäsi liikkuu lantiosta ylöspäin ympyrää pitkin, sivelee korvaa ja palaa lantioon ennen vapautusta. Syöttäjän käsivarren on pysyttävä tiukasti kiinni vartalossa, jotta syöttö pysyy hallinnassa. Tämä voidaan suorittaa, koska syöttäjän alavartalo kääntyy suorassa linjassa.
Vapauttaminen on yksi tärkeimmistä liikkeistä heiton tehokkuuden kannalta. Vapauttamistekniikka koostuu ranteen napsautuksesta ja siitä, että pallon annetaan rullata pois sormenpäistä, kun käsivarsi saavuttaa lonkan. Jos snapissa myös ranne kiertyy, pallo liikkuu sivusuunnassa tai ylös ja alas, mikä voi hyödyttää syöttäjää hämmentämällä lyöjää. Seuraus on lyönnin viimeinen liike. Tässä vaiheessa syöttäjä taivuttaa heittokättä kyynärpäästä ja käsi liikkuu ylöspäin päätyen syöttäjän kasvojen eteen.
Windmill-softballia pelaavien syöttäjien ylirasitusvammariskit Muokkaa
Windmill-syöttö koostuu kolmesta vaiheesta. Ensimmäinen vaihe eli ”wind up” käsittää liikkeen aloittamisen takasvingin yläpäähän (TOB) asti. Toinen vaihe kestää takalyönnin huipusta askeleen jalkakosketuksen (SFC) hetkeen. Kolmas vaihe sijoittuu SFC:n ja pallon irtoamishetken (REL) välille.
Näiden vaiheiden kinemaattisten parametrien tunteminen on ratkaisevan tärkeää lääkäreille, fysioterapeuteille ja urheiluvalmentajille, jotta he voivat laatia parempia, urheilijakohtaisia diagnoosi- ja kuntoutusprotokollia. Alexanderin ym. aiempi tutkimus osoitti, että suurimmalla osalla kinemaattisista parametreista on pienet suuruudet ja ne vaihtelevat syöttäjien välillä windup-vaiheen aikana. Jatkotutkimuksessa Werner ja muut tutkivat toisen ja kolmannen vaiheen parametreja, joita he kutsuivat ”toimitusvaiheeksi”. He löysivät seitsemän erityistä syöttömekaniikan parametria, jotka korreloivat olkapäävamman riskin kanssa: olkapään abduktio, olkapään fleksio, polven fleksiokulma SFC:ssä, askelpituus, askelkulma sekä kyynärpään ja lonkan kulmat REL:ssä. Näiden kinematiikoiden seuranta auttaisi vähentämään olkapään rasitusta. Keskimääräiset olkapään abduktio- ja fleksiokulmat SFC:ssä olivat 155° ±16° ja 168° ±35°. Kun askeljalka koskettaa maata, polven keskimääräinen fleksio oli 27° ± 9°. Askeleen pituus oli keskimäärin 89 % ± 11 % kehon pituudesta. Asento vaihteli koehenkilöiden välillä, ja keskiarvo oli -3 ±14 cm; tämä osoittaa, että kun jalka koski maahan, se laskeutui oikeakätisten syöttäjien kohdalla keskimäärin hieman ykköspesän puolelle ja vasenkätisten syöttäjien kohdalla kolmospesän puolelle. Kyynärpään taivutuskulma oli 18° ±9° ja alavartalon (lonkan) kulma liikkui kohti suljettua asentoa 52° ±18° REL:ssä. Tämä osoitti, että suurempi olkapään abduktioaste SFC:ssä ja suurempi askelkulma pienensivät olkapään puristusvoiman suuruutta. Sitä vastoin pidempi askel, avoin REL-lonkka-asento ja suuremmat kyynärpään fleksioasteet REL:ssä ja olkapään ja polven fleksioasteet SFC:ssä lisäävät kaikki olkapään puristusvoimaa.
Kinemaattisten parametrien normatiiviset vaihteluvälialueet on määritetty huippupopulaatiolle, joka koostuu tuulipukukenttäpelaajista. Tietyt heittomekaaniset parametrit korreloivat kliinisesti merkittävien vammamallien kanssa. Interventiot, joissa otetaan huomioon edellä mainitut tiedot, voisivat pienentää olkapäävoimia, mikä johtaisi pienempiin aikavammojen määriin tässä urheilijaryhmässä.Nopeinta syöttöä ennätyksellisesti heitti ”Kuningas ja hänen hovinsa” -elokuvasta tuttu Eddie Feigner, jonka nopeus mitattiin ⁿ90 mph. Feigner oli parhaimmillaan 1950-luvulla, ja on kyseenalaista, pitääkö tämä luku paikkansa.
Fastpitch-swing voidaan jakaa seitsemään osaan: 1. Asento 2. Ote 3. Mailan asento 4. Painonsiirto 5. Käden asento 6. ”Squishing the Bug” 7. Seuraus ja viimeistely. On myös monia harjoitteita, jotka voivat auttaa mekanismien etenemisessä, mukaan lukien lyöminen tiiltä ja pehmeät heittoharjoitteet. Svingin on oltava hyvin tiivis ja kompakti, koska pallo tulee hyvin nopeasti ja aikaa reagoida on vähän.