Germaine de Staël
Ranskalais-sveitsiläinen kirjailijanainen ja romaanikirjailija Germaine de Staël (1766-1817) vaikutti suuresti eurooppalaiseen ajatteluun ja kirjallisuuteen innostuksellaan saksalaisesta romantiikasta.
Germaine de Staël oli syntynyt 22. huhtikuuta 1766 Pariisissa Anne Louise Germaine Neckerinä. Hänen isänsä oli Jacques Necker, vaatimaton mies, joka oli noussut Ludvig XVI:n valtiovarainministeriksi. Hänen äitinsä Suzanne, joka oli jäykkä ja kylmä, viihdytti aikansa johtavia intellektuelleja ja poliitikkoja kuuluisassa salongissaan. Staëlin luontaista neroutta vaalittiin näin lapsesta asti. Lapsi jumaloi isäänsä – jopa pahoitellen sitä, että hän syntyi liian myöhään mennäkseen naimisiin – ja isä jumaloi ja hemmotteli häntä. Madame Necker oli erittäin mustasukkainen heidän keskinäisestä ihailustaan; hän ja Staël paheksuivat katkerasti toisiaan. Intohimojen ja vihamielisyyksien monimutkainen verkko sitoi nämä kolme yhteen, ja heidän perhe-elämäänsä leimasi tunnekuohu.
Kun Staël oli 20-vuotias, hän solmi rakkaudettoman avioliiton Ruotsin Ranskan-suurlähettilään, paroni Erik Magnus de Staël-Holsteinin kanssa. Vaikka mies alkoi rakastaa häntä, hän asui hänen kanssaan vain strategisin väliajoin, jolloin hänen kantamansa lapsen alkuperä saattoi herättää epäilyksiä. Vain yksi hänen viidestä lapsestaan oli miehen isä.
Staël hyötyi kuitenkin miehensä diplomaattisesta koskemattomuudesta jäämällä Pariisiin suurimman osan Ranskan vallankumouksen ajasta. Hänen salongistaan tuli poliittisten juonittelujen keskus niille, jotka kannattivat modernia perustuslaillista monarkiaa ja kaksikamarista lainsäädäntöelintä. Terrorin aikana hän järjesti ja rahoitti rohkeasti lukuisten perustuslaillisten ystävien pakenemisen.
Vaikka Staëlia ei pidetty perinteisen kauniina naisena, hänen älykkyytensä ja nokkeluutensa vetivät puoleensa joitakin aikansa johtavia intellektuelleja ja poliittisia vaikuttajia. Hänen rakkaussuhteensa olivat jatkuvia, intensiivisiä ja samanaikaisia. Hän ei koskaan lopettanut rakkaussuhdetta, ja usein jopa viisi rakastajaa asui hänen kanssaan. Hän vietti suuren osan elämästään maanpaossa, ja häntä ympäröi aina pieni joukko ranskalaisia emigrantteja ja ihailijoita. Hänen ensimmäinen rakastajansa oli Charles Maurice de Talleyrand, ja toinen oli saksalainen tutkija ja runoilija August Wilhelm von Schlegel. Hänen elämänsä intohimoksi ja piinaksi muodostui kuitenkin ranskalais-sveitsiläinen kirjailija Benjamin Constant. He elivät yhdessä 12 myrskyisää vuotta. Constantin romaani Adolphe tarkastelee heidän suhdettaan.
Vuonna 1797 Staël toivotti Napoleon Bonaparten tervetulleeksi Pariisiin Ranskan vapauttajana; muutamassa vuodessa hän alkoi inhota tätä. Napoleon paheksui sekä hänen sekaantumistaan politiikkaan että hänen epäsovinnaisia näkemyksiään. Hän takavarikoi toistuvasti hänen käsikirjoituksiaan ja karkotti hänet Pariisista.
Hänen teoksensa
Staëlin ensimmäinen julkaisu oli Lettre sur Jean-Jacques Rousseau. Se ilmestyi vuonna 1788, ja siinä hän samaisti itsensä valistukseen ja järkeen. Hänen kirjansa De l’Influence des passions sur le bonheur des individus et des nations ilmestyi vuonna 1796. Siinä hän ilmaisi uskonsa järjestelmään, jossa moraalisen olennon ehdotonta vapautta pidettiin olennaisimpana tekijänä hänen hyvinvoinnilleen ja hänen arvokkaimpana ja luovuttamattomana oikeutenaan.
Vuonna 1800 Staël kehitti ”valoteoriaansa” teoksessaan De la littérature considérée dans ses rapports avec les institutions sociales. Tässä kirjassa hän oli sitä mieltä, että kirjallisuus kehittyy jatkuvasti kohti täydellisyyden valoa. Vuonna 1802 hän julkaisi romaanin Delphine. Se oli välitön menestys, ja se kertoi kauniin ja älykkään naisen elämästä, joka etsi onnea rakkauden kautta. Napoleon suuttui Delphinestä, koska siinä ylistettiin liberalismia, avioeroa, brittejä ja protestantismia. Hän julisti sen moraalittomaksi, epäsosiaaliseksi ja katolilaisvastaiseksi. Staël karkotettiin Pariisista. Hän teki matkan Saksaan ja uppoutui maan yhteiskuntaan ja kulttuuriin.
Jatkaessaan matkojaan Italiaan Staël löysi sieltä inspiraation toiseen romaaniinsa Corinne ou l’Italie, joka julkaistiin vuonna 1807. Romaanin sankaritar oli samaan aikaan rakkaustarina ja opaskirja Italiaan, ja sen sankaritar oli Delphinen tapaan kaunis ja nerokas nainen, josta tuli yhteiskunnan uhri.
Staëlin Saksassa viettämän oleskelun hedelmät ilmestyivät vuonna 1810. De l’ Allemagne lukeutui varhaisromanttisen ajattelun perimmäisiin teoksiin. Siinä hän teki kuuluisan eron kahden kirjallisuustyypin välillä: pohjoisen (Saksan, Englannin ja Skandinavian) kirjallisuutta hän piti romanttisena, omaperäisenä ja vapaana; etelän (Ranskan ja Italian) kirjallisuutta hän piti klassisena, muodollisena ja perinteisenä. De l’Allemagne -teoksessa Staël tarkasteli Saksan historiaa, kulttuuria ja kansallista luonnetta. Hän kannusti saksalaisen tietoisuuden nousua ja piti sitä mallina Ranskalle. Hänen kirjansa päättyi vetoomukseen innostuksen ja tunteen puolesta, jotka hän ymmärsi ihmissielun alkuperäiseksi ”tosiasialle”.
Napoleon suuttui tästä saksalaisen nationalismin kehotuksesta. Hän leimasi kirjan ”ranskalaisvastaiseksi”, tuhosi ensimmäisen painoksen ja karkotti Staëlin kotiinsa, Genevenjärven rannalla sijaitsevaan Château Coppet’n linnaan. Coppet’ssa hänen toimintaansa tarkkailtiin tarkasti, ja hänen postinsa pysäytettiin.
Staëlin ainoa lohtu epätoivossa oli uusi romanssi. Hänen miehensä oli kuollut, ja vuonna 1811 hän meni naimisiin 24-vuotiaan italialaisen luutnantti Roccan kanssa. Vuonna 1812 hän pakeni Coppetista ja matkusti Venäjälle, Ruotsiin ja Englantiin. Napoleonin kukistuttua vuonna 1814 hän palasi Pariisiin. Restauraatio tuotti hänelle pettymyksen. Oopium ja unettomuus, liian monta vuotta hysterian partaalla ja loputon ”innostus” olivat vaatineet veronsa. Heinäkuun 14. päivänä 1817 aivohalvauksen halvaannuttama Staël kuoli nukkuessaan.
Kirjallisuushistorioitsijat ja kriitikot ovat perinteisesti luonnehtineet Staëlin teoksia valistuksen ja romantiikan väliseksi siirtymävaiheeksi, mutta viimeaikainen tutkimus on tarjonnut uusia oivalluksia Staëlin omaperäisyydestä ja historiallisesta merkityksestä. Staëlin romaaneja on tulkittu uudelleen ainutlaatuisen naiskirjallisen näkemyksen ilmentyminä. Hänen teoksensa on nähty myös poikkeuksellisen älykkään naisen kamppailuna ylittää aikansa naisille asetetut sosiaaliset ja luomiselle asetetut rajoitukset.
Lisälukemista
Vrt. Vivian Folkenflik, An Extraordinary Woman: Selected Writings of Germaine de Staël Columbia University, 1995; Madelyn Gutwirth, Madame de Staël, Novelist: The Emergence of the Artist as Woman Books on Demand, 1994; John Isbell, The Birth of a European Romanticism: Truth and Propaganda in Staël’s De L-Allemagne Cambridge University, 1994; Gretchen Besser, Germaine de Staël: Revisited Maxwell Macmillan, 1994; Charlotte Hogsett, The Literary Existence of Germaine de Staël Southern Illinois University, 1987; toim. Madelyn Gutwirth ym., Germaine de Staël: Crossing the Borders Rutgers, 1991; ja ed. Eva Sartori, French Women Writers: A Bio-Bibliographical Source Book, Greenwood, 1991. Maurice Levaillantin asiantunteva ja helppolukuinen teos The Passionate Exiles: Madame de Staël and Madame Récamier (1956; suomennos 1958) antaa laajan kuvan, ja J. Christopher Herold, Mistress to an Age: A Life of Madame de Staël (1958) kuvaili Corinne-kirjailijaa ironian ja myötätunnon sopivalla sekoituksella. Hyödyllisiä olivat myös David G. Larg, Madame de Staël: Her Life as Revealed in Her Work 1766-1800 (1924; suomennos 1926), joka on hyvä, joskin pedanttinen, ja Wayne Andrews, Germaine: A Portrait of Madame de Staël (1963). □