Prairie Dunes
Jos kysyisin keskivertoamerikkalaiselta, mitä hänelle tulee mieleen, kun hän ajattelee Kansasia, veikkaan, että normaali vastaus olisi jotain auringonkukkia, Jayhawk-koripalloa tai Ihmemaa Ozia. Veikkaan, että harva mainitsisi Kansasia ajatellessaan yhden maailman parhaista golfkentistä. Kuitenkin juuri tuo golfkenttä on se, joka onneksi toi MINUT Auringonkukkien osavaltioon vuonna 2018. Voisi ajatella, että loistava golfklubi sijaitsisi lähellä suurta varakkaiden ihmisten asuinaluetta – siksi luulisi, että se sijaitsisi Kansas Cityssä tai Wichitassa. Prairie Dunes Country Club sijaitsee kuitenkin Hutchinsonissa, Kansasissa, alle 50 000 asukkaan kaupungissa. Kesällä Kansasin osavaltion messut tulevat Hutchinsoniin, mutta muuten oletan, että Prairie Dunes on yksi suurimmista ulkopuolisten vetovoimatekijöistä tässä Renon piirikunnan suurimmassa kaupungissa.
Itse klubin perusti mies nimeltä Emerson Carey, joka teki omaisuutensa suolateollisuudessa. Klubin verkkosivuilta:
Emerson Carey, Carey Salt Companyn perustaja, oli innokas golffari, ja hän oli matkustellut perheensä kanssa ympäri maailmaa ja pelannut 1900-luvun alkupuolella huippuluokan kentillä, mukaan lukien Skotlannissa 1920-luvulla. Careystä ja hänen neljästä pojastaan tuli Hutchinsonin golfyhteisön tukipilari, joka osallistui useiden kenttien kehittämiseen alueella. Vuonna 1935 Careyn perhe tilasi arkkitehtuurinero Perry Maxwellin (Southern Hills, Colonial Country Club, Pine Valleyn ja Augusta Nationalin uudelleensuunnittelu) suunnittelemaan mestariteoksen. Näin syntyi ajatus Prairie Dunesista.
Maxwellin vastaus mestariteoksensa 480 hehtaarin laajuisesta kankaasta: ”Täällä on 118 reikää, ja minun on vain poistettava 100”.
Siten Prairie Dunesin rakentaminen alkoi. Kenttä muotoiltiin Kansasin maasta 18 hevosen ja muulin, Fresnon kaapimien ja kottikärryjen avulla. Ainoat koneelliset laitteet, joita käytettiin, olivat T- ja A-mallin Fordit, joita käytettiin työmiesten kuljettamiseen työmaalle. Viheriöt ja väylät heräsivät henkiin auroja ja kauhoja vetävien tiimien avulla, kun taas alkuperäisen ruohon ja rikkaruohojen juuret poistettiin käsin – yksi kottikärry kerrallaan. Oikeaan Kansasin tapaan tornado pyyhkäisi työmaan yli ja pakotti miehet suojautumaan bunkkeriin. Kaikesta huolimatta Prairie Dunes avasi 9 ensimmäistä reikää 13. syyskuuta 1937. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 1957, The Dunes avasi toiset yhdeksän reikää, jotka oli suunnitellut Perry Maxwellin poika Press.
Minulle oli hämmästyttävää kuulla, että klubi rakennettiin yhdeksän reikää kerrallaan, ja jälkimmäiset yhdeksän reikää tulivat kaksikymmentä vuotta alkuperäisten yhdeksän jälkeen. Reiät on loistavasti reititetty siten, että Perry Maxwellin reikien ja Press Maxwellin reikien välillä on saumaton siirtymä. Amatööri olisi voinut rakentaa yhdeksän reikää erilliseen osaan kiinteistöä – pelaisit yhdeksän reikää yhden suunnittelijan reikää ja yhdeksän reikää toisen suunnittelijan reikää. Sen sijaan Press Maxwell lisäsi yhdeksän reikäänsä siten, että 18 reiän kierros kulkee edestakaisin Perryn ja Pressin välillä, jolloin vain kaikkein taitavin arkkitehtuurin tarkkailija edes huomaisi eron.
Matkani Kansasiin alkaisi aikaisin aamulla lennolla Kansas Cityyn. Wichita on lähempänä Prairie Dunesia, mutta en saanut sinne suoraa lentoa, joten ajattelin, että matka-aika olisi suunnilleen sama, kun tekisin jatkoyhteyden jonnekin. Kansas Citystä on noin 3,5 tunnin ajomatka Prairie Dunesiin. Koska olen yliopistokoripallofani, minun oli pakko pysähtyä pikaisesti Lawrencessa katsomaan Allen Fieldhousea, Kansas Jayhawk -koripallon kotia. Sen jälkeen täyttä höyryä eteenpäin Hutchinsoniin. Perillä tein pikaiset ostokset pro shopissa ennen isäntäni saapumista ja sen jälkeen löysäsin hieman rangella.
Pelaisimme Prairie Dunesissa kahdesti; iltapäivällä ja seuraavana aamuna. Klubi on hyvin rento, ja siellä on kohtuullisen tasaisesti paikallisia jäseniä ja kansallisia jäseniä, jotka tulevat eri puolilta maata. Siellä ei ole caddieitä – vaikka pidänkin caddieistä, se oli mukavaa vaihtelua tavalliselle top 100 -kentälle. Jopa pukuhuone oli klassinen ja siisti. Ei mitään liioiteltua kuten joillakin klassikkokursseilla. Metalliset kaapit ja tunnelma kaikkialla ja on hillitty ja hillitty.