How To Reimagine Your Engagement Ring After The Marriage Is Over
Tämän päivän lukijakysymys tulee S:ltä, joka on parhaillaan eroamassa miehestään. S, kuten niin monet muutkin eroavat naiset, on ristiriidassa siitä, mitä tehdä kihlasormukselleen: Osa hänestä haluaa pitää sen lastensa vuoksi, mutta… se on monimutkaista. Ymmärrän sen, ja ymmärrät varmaan sinäkin.
S S halusi siis tietää, olisiko minulla mitään ideoita, mitä tehdä hänen kihlasormukselleen. Annan sataprosenttisen rehellisen vastaukseni ymmärtäen, että tämä on arkaluontoinen aihe, ja myös sen, että avioliiton symbolit (ja itse instituutio) ovat aiheita, joista minulla on jatkuvasti kehittyviä näkemyksiä. Palataanpa hetki taaksepäin.
Jos minulta olisi naimisissa ollessani kysytty, mikä on arvokkain omaisuuteni, olisin hetkeäkään epäröimättä sanonut ”kihlasormukseni” – 350 dollarin panttilainaamon sormus, jolla Kendrick kosi minua Las Vegasin parkkipaikalla. Siirrymme yhdeksän vuotta myöhemmin, jolloin tuohon sormukseen liittyi kolme tapahtumaa:
- Korvasin alkuperäiset timantit (jotka eivät olleet erityisen hyvälaatuisia ja joita oli kolme erikokoista) kolmella konjakinvärisellä timantilla.
- Sisällytin alkuperäiset timantit sormukseen, jonka suunnittelin itse ja teetin mittatilaustyönä käyttäen kiviä ja kultaa, jotka olivat peräisin muista minulle erityisistä koruista, joita käytin kuitenkin vain harvoin.
- Kadotin alkuperäisen kihlasormukseni. Laitoin sen eräänä iltana yöpöydälleni, ja seuraavana päivänä se oli kadonnut – todennäköisesti uteliaiden kolmevuotiaiden käsien tai ehkäpä omapäisten kissatassujen uhrina. Joka tapauksessa en nähnyt sitä enää koskaan.
Oh, ja sitten erosin.
Sormus, jonka suunnittelin käyttäen alkuperäisen kihlasormukseni kiviä ja joka nyt istuu oikeassa sormessani.
Vaikkakin olin epätoivoisen surullinen, kun kihlasormukseni ensimmäisen kerran katosi – ja toki toivon edelleen, ettei se olisi kadonnut – nyt minusta symboliikassa on jotain melkein ihanaa: se on vapautettu. Se tuli minulle, koska sen oli omistanut – ja oletettavasti rakastanut – joku ennen minua. Se ei koskaan ollut oikeastaan *minun*… se oli hetken aikaa minun, ja meidän tarinamme tulee aina olemaan osa sitä, mutta nyt se on lähtenyt uusiin seikkailuihin. Siitä huolimatta en tavallaan voi uskoa onneani, kun poistin alkuperäiset kivet juuri ennen sen katoamista, sillä tekemäni mittatilaustyönä tehdyn sormuksen koko tarkoitus ei ollut symboloida ”avioliittoa” sinänsä vaan perhettä.
Ja perhe on ikuinen.
Päästäkseni S:n kysymykseen – ja kihlasormusasiaan avioeron jälkeen yleisemminkin – seuraavassa kerrotaan, miten itse olen sitä mieltä, että asia tulisi hoitaa.
Milloin sormus palautetaan exälle: Jos sormus oli perintökalleus, joka oli hyvin erityinen kumppanisi perheelle, sinun tulisi kunnioittaa sitä. Muuten olen sitä mieltä, että kihlasormukset ovat lahjoja, eikä lahjoihin pitäisi liittää ehtoja. (Useimpien osavaltioiden laki on muuten samaa mieltä kanssani.)
Milloin myydä sormus: Jos sinulla on taloudellisia vaikeuksia – avioerot ovat helvetin kalliita, kokemuksesta puhuen – ja sormuksen myyminen auttaisi sinut pois vaikeasta tilanteesta, anna itsellesi lupa tehdä niin. Se oli lahja. Anna sen jatkossakin olla sellainen. (Jos sinä ja exäsi olette sovinnollisia ja voisitte molemmat tarvita ylimääräistä rahaa avioeron jälkeisenä aikana, minusta on erittäin ystävällistä – vaikkakaan ei varmasti välttämätöntä – tarjoutua jakamaan myynnistä saatavat tuotot.)
Milloin sormus kannattaa säästää (lapsillesi, tai kenelle tahansa): Jos uskot, että lapsesi haluavat sormuksen, tai jos kappale on perheellesi hyvin erityinen jostain muusta syystä, ei ole mitään väärää laittaa sitä kassakaappiin ja jättää se rauhaan. Tai käyttää sitä! Oikeassa kädessäsi tai – hups! – vasemmassa kädessäsi. Se on sinun vartalosi, korusi ja elämäsi; sinä teet sinut.
Lyhyt tarina: Jos et halua tai tarvitse myydä sitä, etkä tunne velvollisuutta palauttaa sitä? Sanon, että kuvittele koru uudelleen ja tee siitä sinusta itsestäsi kertova.
Tämä lähestymistapa mielessäni kysyin S:ltä, olisiko hän halukas jakamaan kuvan kihlasormuksestaan ja muutamia lisätietoja siitä, mikä olisi hänelle merkityksellistä, ja keksin pari mallia hänelle.
Tämä on S:n kihlasormus: Kolme pyöreää timanttia, jotka on asetettu keltakultaan. S mainitsi myös, että hänellä on ylimääräistä kultaa, jonka hän voisi sulattaa ja työstää koruun. Hän rakastaa rubiineja, koska ne ovat hänen siskonsa sekä isoäitinsä syntymäkivi, ja myös ruusukvartsia (joka muuten symboloi kaikenlaista rakkautta – myös itserakkautta, ehdotonta rakkautta ja ystävyyttä).
Tässä ovat ideat, joita minulla on S:lle.
1. Epäsymmetrinen sormus. (Huomaattehan, että kaikki nämä mallit ovat epäsymmetrisiä – tämä johtuu sekä siitä, että rakastan epäsymmetrisiä koruja, että siitä, että työskentelemme kolmen kiven kanssa, joiden kuvittelen symboloivan S:ää ja hänen kahta poikaansa). Ylimmässä sormusideassa korostuu ruusukvartsin keskikivi (S:n lempikivi, joka symboloi kaikenlaista rakkautta ja syvää sisäistä parantumista). Vasemmalla puolella on yksi S:n kihlasormuksen timanteista, ja toisella puolella ovat loput kaksi timanttia sekä pieni rubiini (S:n siskon ja hänen isoäitinsä syntymäkivi).
Toinen sormus on hieman yksinkertaisempi: Vain kolme timanttia epäsymmetrisesti aseteltuna, ja toiselle puolelle nauhaa on upotettu pieni rubiini ja pieni ruusukvartsi.
2. Yhteensopivat korvakorut ja epäsymmetrinen kaulakoru. Korvakorujen rubiinit symboloivat S:n siskoa ja isoäitiä, ja kaulakorun timantin rinnalla oleva kivikolmikko on rubiini (jälleen S:lle feminiinisen syntyperän symboli), ruusukvartsi (rakkaus ja parantaminen) ja sitriini symboloivat voimaa, itsenäisyyttä ja ilmenemistä.
3. Epäsymmetrinen korvakorupari. Näihin korvakoruihin on yhdistetty timantteja, pieniä rubiineja ja helmi symboloimaan henkilökohtaista koskemattomuutta (helmi on myös yhden hänen poikansa syntymäkivi – toisen pojan syntymäkivi on spinelli, jota on monenlaisia sävyjä, joten tämän korvakorun rubiinin voisi korvata punaisella spinellillä).
Katso, ei ole niin, että avioero *rikkoo* sormuksen, eikä ole mitään väärää säilyttää se alkuperäisessä muodossaan, jos se tuntuu sinusta oikealta. Mutta itse sormuksella – siis nykyisessä iteraatiossaan – on hyvin erityinen symboliikka, varsinkin meidän kulttuurissamme. Se symboloi teitä kahta, ja sitä on syytä kunnioittaa, koska te kaksi olette kokoontuneet yhteen syystä ja luoneet jotain arvokasta. Minusta on kuitenkin vielä kauniimpaa säilyttää sormuksen ydin – sen kivet ja metalli – ja luoda samalla uutta symboliikkaa ja uusia merkityksiä. Perheenne ei ”hajonnut” – se kehittyi. Jos puhumme asioiden siirtämisestä lapsillemme, minusta se on helvetin hieno viesti.