Lyhyt analyysi John McCraen runosta ”In Flanders Fields”
Tohtori Oliver Tearle
Vaikka unikkokenttien ja sotasurmien muistamisen yhdistäminen ajoittuu ajallisesti ennen ensimmäistä maailmansotaa, sota-unikkoyhteys yleistyi ensimmäisen maailmansodan aikana ja erityisesti John McCraen runon ”In Flanders Fields” myötä. John McCrae (1872-1918), kanadalainen everstiluutnantti, sai inspiraation runon kirjoittamiseen toimitettuaan konfliktissa kaatuneen tykistöupseeri Alexis Helmerin hautajaiset. Kappalaisen poissa ollessa McCrae johti komppanian lääkärinä nuoren miehen hautajaisia.
Flanderin kentillä unikot puhaltavat
Rivi toisensa jälkeen ristien välissä,
jotka merkitsevät paikkaamme; ja taivaalla
lennähtelevät naurulokit, jotka yhä urheasti laulavat,
kuuluvat vähin äänin alhaalla olevien tykkien keskellä.
Me olemme kuolleita. Lyhyitä päiviä sitten
Elimme, tunsimme aamunkoiton, näimme auringonlaskun hehkuvan,
Rakastimme ja meitä rakastettiin,
Ja nyt makaamme
Flanderin kentillä.
Vastaanottakaamme riitamme vihollisen kanssa:
Sinulle vikaantuneista käsistämme heitämme
Soihdun; olkoon se sinun, että pidät sitä korkealla.
Jos te rikotte uskomme meihin, jotka kuolemme
Me emme saa nukkua, vaikka unikot kasvavat
Flanderin kentillä.
McCrae sai inspiraation runon kirjoittamiseen 3. toukokuuta 1915, Helmerin hautajaisten jälkeen. Tiivistetysti runossa tarkkaillaan, miten unikot puhaltavat niityillä, joille kaatuneet sotilaat (Helmer mukaan lukien) on haudattu. Tykkien 
ammunnan ääni länsirintamalla on melkein hukuttanut taivaalla yllä olevan luonnollisen linnunlaulun – melkein, mutta ei kokonaan, se on syytä huomata. Vielä on toivoa. Mutta ei niille miehille, jotka ovat kuolleet, jotka vielä niin hiljattain elivät ja rakastivat.
Mutta runo ei kutsu sotaa turhaksi (kuten Wilfred Owen runossaan ”Futility” myöhemmin sodan aikana tekisi): viimeinen säkeistö kehottaa elossa olevia ottamaan kapulan (tai McCraen symbolia käyttäen soihdun) ja jatkamaan taistelua vihollista vastaan. Jos elossa olevat eivät lopeta taistelua, jonka henkensä antaneet aloittivat, kuolleet eivät voi levätä haudassaan (tämä tekee McCraen runosta modernin kostotragedian kaltaisen, jossa vääryyttä kokeneen kuolleen haamu palaa ja ilmoittaa, että hän ei voi olla rauhassa ennen kuin hänen kuolemansa on kostettu – katso esimerkiksi Shakespearen Hamlet). Runo alkaa kolmella sanalla, jotka muodostavat sen otsikon, ja päättyy samoihin kolmeen sanaan: ”In Flanders fields”.
Lymyileekö McCraen runon ensimmäisen säkeistön takana Tennysonin Arthurin runon ”The Lady of Shalott” idyllinen alkusäkeistö? Tennysonin runo alkaa:
Joen molemmin puolin sijaitsevat
Pitkät ohran ja rukiin pellot,
Jotka pukevat maailman ja kohtaavat taivaan;
Ja pellon halki kulkee tie
monitorniseen Camelotiin.
Kahdessa runossa on samankaltainen rytmi, viittaukset taivaaseen ja peltoihin sekä samankaltaiset riimisanat. Ehkäpä sattumaa. Mutta on viitteellistä ajatella, että McCrae ehkä muistutti omassa runossaan Tennysonin maaseutuparatiisia; myös Tennysonin runossa paratiisi katoaa pian.
Riimikysymyksessä on merkillepantavaa, että McCraen runossa käytetään vain kahta erilaista riimiääntä: I-äänteitä taivas/lentää/liehtii/liehtii/korkealle/kuolee ja O-äänteitä puhaltaa/riviä/laskeutuu/laskeutuu/päivää/hehkuu/jalkautuu/kasvautuu/kasvaa. Ja tietysti ”kentät” toistuvassa kertosäkeessä ”In Flanders fields”. Tämä tekee runosta melkein laulunomaisen ja antaa vakuuttavuutta erityisesti sen viimeiselle säkeistölle.
Toisen säkeistön alussa oleva lause ”Me olemme kuolleita” on ehkä inspiroinut lausetta, jota Winston ja Julia käyttävät George Orwellin dystooppisessa mestariteoksessa Yhdeksäntoista kahdeksankymmentäneljä. Mutta jo ennen ensimmäisen maailmansodan päättymistä tunnelma oli synkistynyt, ja myöhemmät sotarunoilijat analysoivat sodan kauhuja tarkemmin, ”syylien ja kaikkien” kanssa. Wilfred Owen ei voinut jakaa McCraen uskoa siihen, että sotaa kannatti jatkaa. Kuolema johti vain uuteen kuolemaan. McCrae, kuten Owen, ei selvinnyt hengissä aselevosta: hän kuoli keuhkokuumeeseen tammikuussa 1918.
Hienoin edullinen sotarunouden antologia on Poetry of the First World War An Anthology (Oxford World’s Classics)
Jos haluat lisää luontorunoutta, jolla on synkempi puoli, katso analyysimme Blaken turmelusta ja ”karmiininpunaisesta ilosta” kertovasta runosta The Sick Rose. Vaihtoehtoisesti voit tutustua huippuvinkkeihimme hyvän englantilaisen kirjallisuusesseen kirjoittamiseen. Jos haluat lisää sotarunoutta, katso analyysimme Owenin ”Anthem for Doomed Youth” (Hymni tuomitulle nuorisolle) ja Rosenbergin ”Break of Day in the Trenches” (Päivän sarastus juoksuhaudoissa). Jos opiskelet runoutta, suosittelemme tutustumaan näihin viiteen kirjaan runouden opiskelijalle.
Tämän artikkelin kirjoittaja, tohtori Oliver Tearle, on kirjallisuuskriitikko ja englannin kielen lehtori Loughboroughin yliopistossa. Hän on kirjoittanut muun muassa kirjan The Secret Library: A Book-Lovers’ Journey Through Curiosities of History
Image: John McCrae n. 1914, William Notman and Son; Wikimedia Commons.